Apteekin astmapalvelu
Apteekin astmapalvelu on uudenlainen apteekin erityispalvelu. Se on tarkoitettu astmapotilaille lääkehoidon onnistumisen varmistamiseksi, astman omahoitovalmiuksien kehittämiseksi ja sairauden hallinnan parantamiseksi. Palvelu soveltuu erityisesti niille, joilla on ongelmia esimerkiksi lääkkeiden ottamiseen tai pef-mittauksiin liittyen, tai jotka haluavat saada lisäohjausta sairauden hoitoon ja terveyden edistämiseen liittyvistä asioista erityispätevyyden suorittaneelta farmasian alan ammattilaiselta.
Apteekin astmapalveluun sisältyy tarpeen mukaan yksi tai kaksi vastaanottokäyntiä (tavoiteaika käyntiä kohti noin 30 min), joiden aikana annettava neuvonta perustuu asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Asiakkaan suostumuksella tarjotaan myös hoitavalle lääkärille tiivistettyä tietoa esille tulleista mahdollisista ongelmakohdista lääkärin päätöksenteon tueksi. Apteekin astmapalvelu tarjoaa puitteet syvälliseen, vuorovaikutteiseen ohjaukseen ja keskusteluun, jonka aikana pyritään havaitsemaan mahdollisia ongelmakohtia ja ratkaisemaan niitä.
Asiakkaan tarpeiden, kokonaistilanteen ja mahdollisten ongelmakohtien kartoittamiseksi asiakasta pyydetään täyttämään asiakastietolomake ennen ensimmäistä käyntiä.
Apteekin astmapalvelu rakentuu osioista, joita yhdistelemällä voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeisiin soveltuva kokonaispalvelu. Palvelun osiot ovat:
- lääkehoito
- inhalaatiotekniikka
- pef-mittaukset
- omahoito
- hoitoon sitoutuminen ja elämäntavat.
Tarvittaessa palvelu voi käsittää ohjauksen astman diagnoosivaiheessa. Erillisenä palveluna voidaan tarjota yksilöllistä tupakoinninvieroituspalvelua sitä tarvitseville.
Apteekin astmapalveluun voi hakeutua asiakas itsenäisesti tai muun terveydenhuollon ohjaamana. Palvelun hinta on apteekkikohtainen. Sekä kunnallisen että yksityisen terveydenhuollon on lisäksi mahdollisuus ostaa palvelua sitä tarjoavalta apteekilta.
Apteekin astmapalvelua voi tiedustella seuraavista apteekeista:
Enon apteekki, proviisori Helena Laitinen
Harjavallan apteekki, farmaseutti Hanna Rantala
Järvenpään II apteekki, farmaseutti Irma Elo
Kuopion Niiralan apteekki, proviisori Arja Raatikainen ja apteekkari Petra Vidgrén
Lahden Ilves apteekki, farmaseutti Ulla Hällström-Virtanen
Muhoksen apteekki, farmaseutti Seija Nuojua
Suonenjoen apteekki, farmaseutti Juha Vehviläinen
Tampereen Apteekkimaailma, farmaseutti Kaisu Pöykkö
Tampereen Lielahden apteekki, farmaseutti Ritva Vähäkangas
Tampereen Sammon apteekki, farmaseutti Mari Rantanen
Toholammin apteekki, farmaseutti Sirpa Ohtamaa
viimeksi päivitetty 28.10.2009/KT